URAHUOLTAMO: Osaamisperusteinen CV

129,00 

Tällä verkkokurssilla rakennat osaamisperusteisen CV:n, joka kertoo kronologisen työhistorian sijaan selkeästi, mitä osaat, mitä olet saanut aikaan ja millaista arvoa pystyt tuottamaan työnantajalle. Tunnistat ja sanoitat ydinosaamisesi, tuot esiin saavutuksesi ja rakennat työurastasi kokonaisuuden, joka vastaa työnantajan osaamistarpeeseen. Kurssin päätteeksi sinulla on valmis emoversio osaamisperusteisesta CV:stä, jota voit personoida eri tehtäviä ja työnantajia varten. Kurssi sopii erityisesti asiantuntijalle, jonka osaaminen on laajempaa kuin yksittäiset tehtävänimikkeet tai jonka perinteinen kronologinen CV ei enää kerro riittävän hyvin, mitä hänellä on tarjottavanaan.

-
+

Description

Urahuoltamo: Asiantuntijuus ostettavaksi – Osaamisperusteinen CV

Kertooko CV:si, missä olet ollut töissä vai mitä oikeasti osaat?

Perinteinen kronologinen CV rakentuu helposti työnantajien, tehtävänimikkeiden ja työvuosien ympärille. Se kertoo kyllä, missä olet ollut ja mitä tehtäviä olet tehnyt, mutta jättää työnantajan tehtäväksi päätellä, mitä kaikkea olet niiden aikana oppinut, saanut aikaan ja pystyt tekemään seuraavaksi.

Mitä pidempi ja monipuolisempi työura on takana, sitä huonommin pelkkä kronologia välttämättä kuvaa todellista osaamista. Sama ongelma tulee vastaan silloin, kun haet uudenlaisiin tehtäviin, vaihdat toimialaa tai aikaisemmat tehtävänimikkeesi eivät vastaa suoraan sitä tehtävää, jota tavoittelet seuraavaksi.

Osaamisperusteisessa CV:ssä näkökulma käännetään työhistoriasta osaamiseen. Tavoitteena ei ole piilottaa aikaisempaa työuraasi, vaan auttaa työnantajaa näkemään siitä olennaisin: mitä osaat, millaisia tuloksia olet saanut aikaan ja miten osaamisesi vastaa hänen tarpeeseensa.

Mitä kurssilla tehdään?

Kurssilla rakennat oman osaamisperusteisen CV:si vaihe vaiheelta. Samalla opit tarkastelemaan omaa työuraasi tehtävänimikkeiden sijaan osaamisen, saavutusten ja työnantajalle syntyvän arvon kautta.

👉 Tunnistat ja sanoitat oman osaamisesi. Purat työurasi aikana kertynyttä osaamista näkyväksi ja tunnistat siitä ne osaamisalueet, jotka ovat olennaisia seuraavan uravaiheesi kannalta.

👉 Tunnistat saavutuksesi ja tuottamasi arvon. Pelkän tehtävien luettelemisen sijaan tarkastelet, mitä olet saanut työssäsi aikaan ja millaista mitattavaa tai muuten osoitettavaa hyötyä tekemisestäsi on syntynyt.

👉 Rakennat osaamisprofiilisi ja ammatillisen tiivistelmäsi. Muotoilet CV:si alkuun kokonaisuuden, jonka avulla lukija saa nopeasti käsityksen siitä, millainen asiantuntija olet ja mitä osaamista tuot mukanasi.

👉 Rakennat CV:si osaamisalueiden ympärille. Opit nostamaan olennaisen osaamisesi näkyväksi niin, ettei lukijan tarvitse etsiä sitä useiden työtehtävien ja vuosien joukosta.

👉 Muotoilet työhistoriasi tukemaan osaamistasi. Työhistoria säilyy mukana, mutta sen tehtävä muuttuu. Sen sijaan, että se olisi CV:n varsinainen runko, se toimii näyttönä siitä, missä ja miten osaamisesi on syntynyt ja kehittynyt.

👉 Tarkastelet CV:tä työnantajan näkökulmasta. Harjoittelet tunnistamaan haettavan tehtävän taustalla olevan osaamistarpeen ja arvioimaan, mitä omasta osaamisestasi kannattaa juuri kyseisessä tilanteessa nostaa esiin.

Mitä saat kurssilta?

Kurssin päätteeksi sinulla on valmis emoversio osaamisperusteisesta CV:stä, johon olet koonnut oman osaamisprofiilisi, keskeiset osaamisalueesi, saavutuksesi, tuottamasi arvon ja niitä tukevan työhistorian. Sinun ei tarvitse rakentaa CV:täsi jokaisen haun yhteydessä kokonaan uudelleen, vaan voit personoida emoversiota haettavan tehtävän ja työnantajan tarpeen mukaan.

Samalla opit katsomaan omaa työuraasi uudesta näkökulmasta. Kun pystyt tunnistamaan työtehtäviesi takaa osaamisen ja saavutukset, sinun on helpompi sanoittaa niitä myös työnhaussa, haastatteluissa ja muissa tilanteissa, joissa sinun täytyy tehdä oma asiantuntijuutesi ymmärrettäväksi.

Kenelle kurssi sopii?

Kurssi sopii erityisesti asiantuntijalle, jolla on jo kertynyt työuraa ja osaamista, mutta jonka nykyinen CV rakentuu edelleen pääasiassa työnantajien, tehtävänimikkeiden ja tehtävälistojen ympärille. Se sopii hyvin myös uranvaihtajalle tai uudenlaisiin asiantuntijatehtäviin hakevalle, jonka pitää auttaa työnantajaa näkemään, miten aikaisemmassa työssä kertynyt osaaminen siirtyy uuteen tehtävään.

Jos tiedät jo, millaista osaamista haluat seuraavaksi hyödyntää, mutta nykyinen CV:si ei vielä tee sitä riittävän näkyväksi, tämän kurssin avulla rakennat osaamisestasi CV:n, joka kertoo työhistoriasi lisäksi sen olennaisimman: mitä osaat ja miksi juuri sitä osaamista kannattaa hyödyntää.